![]() |
| Kuvar: Sirkka Minkkinen |
torstai 18. tammikuuta 2018
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
perjantai 22. joulukuuta 2017
Syksy vaihtui kevääksi
Loppukirin puutarhakeijujen ajanlaskun mukaan vuoden pimein yö lähetti terveiset alkavalle kasvukaudelle viimeisen kukkivan Santana-ruusun mukana. Kokeillaan vielä herättääkö kevät nuppuset uuteen vuoteen 2018.
Samalla Hyvää Joulua ja uutta vuotta kaikille!
Samalla Hyvää Joulua ja uutta vuotta kaikille!
tiistai 7. marraskuuta 2017
Arabianranta-kalenteri 2018 ilmestynyt
Antti joukkoineen on saanut aikaiseksi huikean hauskan Arabianranta-kalenterin. Tätä on saatavilla parhaiten myyjäisistä, joista on ilmoitus alla. Muutenkin tätä hykerryttävää teosta levitetään kunhan ehditään.
Koululaiset yllättivät
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Vauvan sukkia ja peitteitä Lastensairaalalle
Pieniä neuleita on syntynyt aika kasa:
- keväällä vietiin peittoja 17 kappaletta, nyt (30.10.2017) 14 kpl, sukkia lisäksi 30 paria lastenklinikan kummeille. Peittoja on sairaalaan tullut yhteensa 4000 kappaletta.
- Sukkia otetaan jatkossakin lisää - viestittää Onerva, joka on hienosti vetänyt tätä projektia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













