Powered By Blogger

perjantai 30. joulukuuta 2016

"Näillä nurkilla" - TAIK-Aaltoyliopiston ja Loppukirin taidekurssi toivottaa Hyvää uutta vuotta

Taideprojekti jatkuu: Arabianrannan Hempukka ja Humppeli
toivottavat valoisampia aikoja v. 2017

Hempukka. Elämäntarina löytyy kohdasta "Lisätietoja"



Humppeli



Humppeli, oikealta nimeltään Agnes syntyi kalastajaperheen lapseksi 1900-luvun alkupuolella. Hänen isänsä kuoli tyttären ollessa kuusivuotias ja äidin oli pakko ansaita toimeentulo pyykkärinä ja verkkojen paikkaajana. Perheessä oli viisi muuta lasta, joten toimeentulo oli vaikeaa. Agneskin sai kasvaa vapaasti ja vaellella kaverien kanssa pitkin Vanhankaupunginlahden rantoja äidin puurtaessa pyykkituvassa.




Tytöllä oli kaunis ääni, ja hän huomasi että on hauska käydä lauleskelemassa kapakoissa, ja mikä parasta -siitä sai hiukan rahaakin. Huitunhäntä ja Pääskysenpesä olivat jo kauan toimineita salakapakoita. Vanhemmat kapakkalaiset opettivat huvikseen tyttöselle pikkutuhmia lauluja. Koulunkäynti jäi retuperälle, mutta Agnes oli nokkela ja osasi pitää puolensa. Parissakymmenissä hän tapasi elämänsä miehen, konstaapeli Eerikki Wikströmin.



Laululintusen ura sai jäädä, ja Agnes asettui mielellään rouvan elämään. Konstaapeli oli tehokas mies, ja pian hänet nimitettiin poliisimestariksi Toukolaan. Vanhat kapakkatuttavat kiusoittelivat Agnesta Humppeli-nimityksestä, mutta monille aikalaisille nimi oli ihan tuntematon. Agnes jäi ihmisten mieleen tyylikkäänä, leikkisänä ja lempeänä ”frouvana”.


Tarina on sekoitus totta ja tarua.


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

"Näillä nurkilla"-taideprojekti jatkuu; kalastajan vaimo (Auli) ja kirje esi-isälle (Bitte)

TAIK/Aaltoyliopiston opiskelijoiden ohjaama taidekerho jatkuu: tehtävänä oli kehittää oikeasti elänyt tai fiktiivinen hahmo, jolla on jotain yhtymäkohtaa Arabian alueen ja Vanhankaupungin elämään. Sitten luodattiin hahmoa kirjoittamalla, ja lopuksi otettiin performatiivinen kuva. Näytteenä kaksi henkilöä.

Kalastajan ja viinan salakuljettajan puoliso
Elämää Kokkoluodossa 1930 -40 –luvulla (ks. "Lisätietoja")

lauantai 3. joulukuuta 2016

Talviaamu Loppukirin terassilla

Helenan aamu. Kuvat: Helena Frondelius

Vanhoja ystäviä Brasiliasta vierailulla

Pari vuotta sitten talossamme vieraili TV-ryhmä Brasiliasta. Hauskaa oli. Nyt ohjaaja Clodoaldo Araujo toi perheensäkin, vaimon Giselen ja lapset Nicholaksen ja Olivian tutustumaan "fantastiseen" Loppukiriin. Voittaa kuulemma Slushinkin, jossa oli kulunut pari päivää. Ja hauskaa oli taaskin. Loppukirin ideaa valotettiin edelleen.
Isäntä jäi taaskin jälkeen Ellin (96 v.) tuolijumpassa


Sirkka, Gisele, Olivia, Tuula Ja Paula

8-vuotias Olivia ymmärsi heti Kuntohuoneen idean