Powered By Blogger

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Hyvää joulua

Viileään pohjolaamme hyvää joulua ja kevään odotusta!
Kuvan laatinut Toni Normaja

Keväthullun joulutervehdys



lauantai 6. joulukuuta 2014

Ikäihmisten teknologiasta

Mitä ikäihmiset ja heidän läheisensä toivovat teknologialta?
KäKäTe-(käyttäjälle kätevä projektin aikana tehtyjen kyselyjen tulokset)


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Syksyn värejä



Kuvat Sirkka Minkkinen

perjantai 7. marraskuuta 2014

Alkusyksyn loistoa iloksemme




Kuvat Sirkka Minkkinen

maanantai 3. marraskuuta 2014

"Age friendly Manchester"

EU-projektiimme osallistuvat tiedonhaluiset asukkaamme (Paula, TuulaT, Marita, Terhikki, Sirkka ja Auli) olivat tutustumassa M:n kaupungin hankkeisiin ikä-ihmisten aktivoimiseksi ja ilahduttamiseksi. Mukana myös Laurea AMK:n Tiina ja Heini sekä barcelonalaiset kumppanimme. Tässä alkutunnelmia kuvien muodossa, palataan asiaan myöhemmin.
Arkkitehtiopiskelija Mark selostaa ajatuksiaan yhteisöasumisesta

Vakavia workshopilaisia tauolla (Terhikki, Paula, Marita ja Tuula)

Tuula ja Terhikki lauloivat

Kaupungintalo, jossa kokouksia pidettiin oli mahtava näky

Tällä kertaa kiinalaisessa illallisella, Heini ja Marita. 

Manselaisia ohjelman järjestäjiä: David, Pamela, Patrick, ja selin Diana ja Mark

Patrick aamutervehdyksellä hotellissamme

Arvatkaa mikä kone? No tietenkin itse tehty 3D-tulostin MadLabissa
Kysymyksessä on siis kolmas vaihe "Elinikäinen oppiminen - oppimiskumppanuus" eli "Satchel-projektia".


lauantai 18. lokakuuta 2014

Viimeiset syksyn värit


Kuvat: Sirkka Minkkinen

Naapurit lähdössä

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Puutarha kuntoon

Kuvat Sirkka Minkkinen


Vauhdilla

perjantai 3. lokakuuta 2014

Media on edelleen kiinnostunut Loppukiristä


Brasilialainen TV-ryhmä oli kierrokselle innovaatioiden perässä, ja oli lukenut the Economist-lehden artikkelin, jossa Loppukiri mainittiin. Innovaatio tämäkin - talon sohvat olivat aamukävelyllä ulkoterassilla.


Ellin, 95 v. kuntoa ihmetellään Piken tuolijumpassa

Kovaa on

Tuula Marjatta kertoo kaiken


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syyskausi alkaa

Suunnitellaan keittiö- ja siivousergonomiaselvitystä Työterveyslaitoksen avulla

tiistai 27. toukokuuta 2014

Ala-ulko-terassi avattiin

Alaterassi avattiin hellejakson aikana

Riitta ja Kauko kokeilevat uutta grilliä. Hieno!

Juhlien kauniita naisia: Tuula Marjatta ja Liisa. Muitakin oli. Monta.


Näinkö oletetaan vanhojen ihmisten käyttävän pihaa? Hiekkalaatikko ja käyttökelvoton shakkipeli. Petankkia sentään voi pelata. Kukkia ei saa istuttaa (kuin salaa).

Salakukkia

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesä, vihdoinkin!

Loppukirin alapihaterassa avataan 25.5.



"Salaviljelyä" 

Laillista vijelyä

torstai 8. toukokuuta 2014

Satchel - elinikäistä oppimista workshop 7.5.2014 Loppukirissä

Ensimmäinen työpäivä oli Loppukirissä - mielenkiintoista ja hauskaa oli
Ulko-ovikin saatiin kuntoon hetkeä ennen workshopia

Englannin delegaatiota, Norman ja Patrick

Marja kertoo Loppukiriprojektista

Sirkka oli juhlamenojen pääohjaaja

Tiina Pusa, projektin johtaja ja Delors Solano Seniorlabista
Neus
LiisaN ja Mikki valmistelevat buffet-illallista
Terhikki, Pamela ja Bonnie
Leena Vahtera kertoo Kotisatamasta

Delors, Helena, Maria Torrente ja Paula
Juhlabuffet on katettu




Kuntosali oli muutettu ravintolaksi. Englannin edustajia: Mark, Pamela ja Norman
Tungosta tauolla, kuvassa mm. talomme arkkitehti Kirsti Sivén (selin)