sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Loppukiri Hesarissa
Katsaus Loppukiriin ja tietoja muistakin yhteisötalohankkeista. Hesari tapasi Bitten, Onervan, Marjan ja Antin.
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
torstai 17. joulukuuta 2015
Loppukirin arkea
torstai 10. joulukuuta 2015
Tee ilmastolupaus täällä
Tästä syystä ja oman vastuuni tuntien lupaan tehdä parhaani vähentääkseni aiheuttamiani hiilidioksidipäästöjä – eli vähennän hiilijalanjälkeäni – ainakin puolella kymmenen vuoden aikana.*
Selvitän asumiseni ja energiankäyttöni, liikkumiseni, ruokailu- ja kulutustottumuksieni, käyttämieni laitteitten ja palveluitten aiheuttaman hiilijalanjäljen (laskuri: http://www.ilmastodieetti.fi/Ilmastolaskuri.html) ja teen edellä mainittujen asioitten suhteen vähäpäästöisempiä valintoja.
Jotta nämä muutokset onnistuvat, toivon yritysten kehittävän entistä vähäpäästöisempiä tuotteita ja palveluita.
Jaan kokemuksiani puhtaammista valinnoista perheelleni, ystävilleni ja työtovereilleni.
Kannustan heitäkin allekirjoittamaan tämän ilmastolupauksen.
Allekirjoittamalla tämän lupauksen lähetän myös päättäjille sekä kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin osallistuville selkeän viestin: turvatkaa ihmiskunnan elinolosuhteet ilmastosopimuksella".
* Älä epäröi tulla mukaan, vaikka olisit jo tehnyt elämäntapoihisi edellä kuvatun kaltaisia muutoksia ja päästösi olisivat jo huomattavasti pienemmät kuin kansallinen keskiarvo (Suomessa 8.700 kgCO2/henkilö/vuosi).
Tee ilmastolupaus (näpäytä linkkiä)
. Katso myös ketkä julkisuuden henkilöt kannattavat tätä.
Tee ilmastolupaus (näpäytä linkkiä)
. Katso myös ketkä julkisuuden henkilöt kannattavat tätä.
tiistai 8. joulukuuta 2015
maanantai 30. marraskuuta 2015
Hauskat joulumyyjäiset 29.11.2015
![]() |
| Myyjäiset 29.11.2015. Beada esitteli upeaa hopeakorukokoelmaa. Kun jätti tupakoinnin pois, jäi aikaa ja rahaa sijoittaa toimintansa kauneuden luomiseen. Hyvä Beada! |
| Leivonnaiset tekivät hyvin kauppansa |
| Sirkan hienoja kuvia oli myynnissä. Taustalla on käsitöitä, kirpputoritavaroita, ilmaisia kirjoja ja vaikka mitä. Väkeä kävi mukavasti. |
| Emännät ja ihanat sipulikeitto ja hernerokka, riisipuuro ja voileivat, piirakat ym. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










