Korttelikinon perinne elpyy Helsingin Arabianrannassa
Kino Sheryl - ohjelma
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Hyvää joulua
lauantai 6. joulukuuta 2014
Ikäihmisten teknologiasta
Mitä ikäihmiset ja heidän läheisensä toivovat teknologialta?
KäKäTe-(käyttäjälle kätevä projektin aikana tehtyjen kyselyjen tulokset)
KäKäTe-(käyttäjälle kätevä projektin aikana tehtyjen kyselyjen tulokset)
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
perjantai 7. marraskuuta 2014
maanantai 3. marraskuuta 2014
"Age friendly Manchester"
EU-projektiimme osallistuvat tiedonhaluiset asukkaamme (Paula, TuulaT, Marita, Terhikki, Sirkka ja Auli) olivat tutustumassa M:n kaupungin hankkeisiin ikä-ihmisten aktivoimiseksi ja ilahduttamiseksi. Mukana myös Laurea AMK:n Tiina ja Heini sekä barcelonalaiset kumppanimme. Tässä alkutunnelmia kuvien muodossa, palataan asiaan myöhemmin.
Kysymyksessä on siis kolmas vaihe "Elinikäinen oppiminen - oppimiskumppanuus" eli "Satchel-projektia".
![]() |
| Arkkitehtiopiskelija Mark selostaa ajatuksiaan yhteisöasumisesta |
![]() |
| Vakavia workshopilaisia tauolla (Terhikki, Paula, Marita ja Tuula) |
![]() |
| Tuula ja Terhikki lauloivat |
![]() |
| Kaupungintalo, jossa kokouksia pidettiin oli mahtava näky |
| Tällä kertaa kiinalaisessa illallisella, Heini ja Marita. |
| Manselaisia ohjelman järjestäjiä: David, Pamela, Patrick, ja selin Diana ja Mark |
| Patrick aamutervehdyksellä hotellissamme |
| Arvatkaa mikä kone? No tietenkin itse tehty 3D-tulostin MadLabissa |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








.jpg)
.jpg)
.jpg)
