perjantai 30. joulukuuta 2016

"Näillä nurkilla" - TAIK-Aaltoyliopiston ja Loppukirin taidekurssi toivottaa Hyvää uutta vuotta

Taideprojekti jatkuu: Arabianrannan Hempukka ja Humppeli
toivottavat valoisampia aikoja v. 2017

Hempukka. Elämäntarina löytyy kohdasta "Lisätietoja"



Humppeli



Humppeli, oikealta nimeltään Agnes syntyi kalastajaperheen lapseksi 1900-luvun alkupuolella. Hänen isänsä kuoli tyttären ollessa kuusivuotias ja äidin oli pakko ansaita toimeentulo pyykkärinä ja verkkojen paikkaajana. Perheessä oli viisi muuta lasta, joten toimeentulo oli vaikeaa. Agneskin sai kasvaa vapaasti ja vaellella kaverien kanssa pitkin Vanhankaupunginlahden rantoja äidin puurtaessa pyykkituvassa.




Tytöllä oli kaunis ääni, ja hän huomasi että on hauska käydä lauleskelemassa kapakoissa, ja mikä parasta -siitä sai hiukan rahaakin. Huitunhäntä ja Pääskysenpesä olivat jo kauan toimineita salakapakoita. Vanhemmat kapakkalaiset opettivat huvikseen tyttöselle pikkutuhmia lauluja. Koulunkäynti jäi retuperälle, mutta Agnes oli nokkela ja osasi pitää puolensa. Parissakymmenissä hän tapasi elämänsä miehen, konstaapeli Eerikki Wikströmin.



Laululintusen ura sai jäädä, ja Agnes asettui mielellään rouvan elämään. Konstaapeli oli tehokas mies, ja pian hänet nimitettiin poliisimestariksi Toukolaan. Vanhat kapakkatuttavat kiusoittelivat Agnesta Humppeli-nimityksestä, mutta monille aikalaisille nimi oli ihan tuntematon. Agnes jäi ihmisten mieleen tyylikkäänä, leikkisänä ja lempeänä ”frouvana”.


Tarina on sekoitus totta ja tarua.




 Tarina Hempukasta, kauniista ja lahjakkaasta        
                             

Tämä on surullinen tarina Hempukasta 1920-30-luvulta. Hempukan oikeaa nimeä ei tainnut tietää kukaan. Häntä kutsutiin yksinkertaisesti Hempukaksi, niin teki Hempukka itsekin. Hän oli salaperäinen, ja halusi pitää yksityisasiansa vain omana tietonaan.
Hempukka oli kotoisin läheiseltä maaseudulta, mutta muutti jo 15 -vuotiaana Vanhaan kaupunkiin ja ansaitsi elantonsa aluksi lapsenpiikana, myöhemmin tarjoilijana salakapakassa, joka sijaitsi jossakin Vanhankaupungin rantatalossa. Kapakan tarkkaa paikkaa ei tiedetä. Riitti, että asiakkaat tiesivät minne suunnistaa.
Hempukka oli osaava ja tahdikas työssään sekä näppärä käsistään . Hän ompeli itse vaatteensa ja onnistui  löytämään edullisesti tyylikkäitä asusteita. Hän osasi käyttäytyä hienon naisen lailla ja pukeutui muodikkaasti.  Herroista tuntui, ettei Hempukka kuulunut kapakan takahuoneeseen, vaan johonkin hienompaan paikkaan..
        

Hempukka kuitenkin kantoi viikosta toiseen kovaa teetä kapakan takahuoneeseen, joka oli sisustettu vähän viihtyisämmäksi kuin rahvaan puoli, jonne pääsi suoraan kadulta. Takahuoneessa oli oma poistumistie pihamaalle satunnaisia ratsioita varten.

Tarjoilijan palkka oli pieni, mutta herrat halusivat Hempukan tarjoilijakseen ja antoivat hiukan ylimääräistä - ja välistä enemmänkin ”edellytysten vallitessa”, sekä ostivat joskus hänelle koruja ja turkiksia.  Saattaapa olla, että Hempukan komea kettupuuhka oli jonkun varakkaan herran lahja. Kosken länsirannalla sijaitsevaan asuntoonsa Hempukka kutsui vain paria luotetuinta ystäväänsä ja yhden kanta-asiakkaan.

Eräänä talvi-iltana Hempukka oli palaamassa kotiinsa. Häntä pelotti. Rannan kivet tuntuivat iljanteisilta. Kustaa Vaasan, Vanhankaupungin perustajan, varjokuva välähteli kosken muureissa. Mutta kuu sentään valaisi ja Hempukka uskalsi lähteä kapuamaan sillalle johtaviin portaisiin.
 
Samalla hän huomasi, että pitkään kaapuun pukeutunut mies kiiruhtaa hänen perässään ja huutaa:
”Odota minua, Hempukka, ei vielä ole myöhää!”
Hempukka pelästyi toden teolla ja alkoi juosta. Myös mies kiihdytti askeleitaan. Hempukka ehti vain huudahtaa.

”Mitä te tahdotte? Minä en tunne teitä.”
Loiskahdus ja pimeys! Vesi oli hyytävän kylmää.
Sieltä kosken alapuolelta Hempukka löydettiin jäätyneenä vasta kolmen viikon kuluttua. Poliisi tutki asiaa, mutta koskaan ei selvinnyt, oliko Hempukka liukastunut vai oliko joku tönäissyt hänet veteen.
Syksyn kuutamoilla kerrotaan Hempukan edelleen vaeltelevan kosken rannoilla.
  
Tämä  tarina liittyy Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehtyyn 

taideprojektiin.Miehen miellyttäminen oli 1930-luvulla tärkeää. Copyright: Shutterstock. Kuva: Baltskars.



Ei kommentteja: