keskiviikko 14. joulukuuta 2016

"Näillä nurkilla"-taideprojekti jatkuu; kalastajan vaimo (Auli) ja kirje esi-isälle (Bitte)

TAIK/Aaltoyliopiston opiskelijoiden ohjaama taidekerho jatkuu: tehtävänä oli kehittää oikeasti elänyt tai fiktiivinen hahmo, jolla on jotain yhtymäkohtaa Arabian alueen ja Vanhankaupungin elämään. Sitten luodattiin hahmoa kirjoittamalla, ja lopuksi otettiin performatiivinen kuva. Näytteenä kaksi henkilöä.

Kalastajan ja viinan salakuljettajan puoliso
Elämää Kokkoluodossa 1930 -40 –luvulla (ks. "Lisätietoja")


Ellen herää aamuyöllä muutaman tuokion nukuttuaan. Ulkona on pimeää. Peiton ulkopuolella on jäätävän kylmä, vaikka olo on hikinen. Miehen puoli on myllätty, mutta miestä ei näy missään.

-Voi sinua hemmetin luuska! Kello on kolme aamuyöllä ja miehen poissaolo merkitsee vain, että tämä on lähtenyt epämääräisille retkilleen pirtun hakuun. Ilmeisesti hänelle on tullut viesti, että tähän aikaan on lasti haettavissa kauempaa Vanhankaupungin lahdelta. Siellä se siirretään kalastaja-aluksesta pienempiin aluksiin, jotka kuljettavat pirtut rantaan ja yrittävät piilottaa. Pienellä Kokkoluodolla ei piilopaikkoja enää paljoa ole, tosin tyhjennetyn ranta-aitan ullakolla oli vielä tilaa. Paras kaislikko on jo täynnä parista torpedosta eli 10 peräkkäin liitetyn kanisterin ”laivueesta”.

-Pahuksen äijänrötkäle! Vankilatuomioita on Erikille tullut tämän tästä, viikkojen jopa parin vuoden pituisia. Kalastus on tupannut jäämään sivubisnekseksi, mutta selvähän se, koska pirtun kuljetus parhaimmillaan voi tuottaa hyvinkin. Pitäisi kai olla kiitollinen, että sai edes tämän miehenröntin omakseen – hän on kalastusmatkalla hukkuneen ensimmäisen puolison, Thuren nuorempi veli. Ei tässä rakkaus paljoa roihahtele, mutta avuksi mies on.

-Kyllä täällä Kokkoluodossa on hyvin alkeelliset olosuhteet. Saari on niin pieni, että sen parissa minuutissa kiertää ympäri. Jopa juomavesikin on tuotava muualta, ja sähköähän ei tietenkään ole. Eikä täällä voi mitään viljelläkään, kun ei ole maata, vain kalliota. Tosin sitä enemmän on asukkaita, on Agnes, Erikin ikivanha ja äkäinen äiti, Erikin toinen veli Hans Nilsson vaimoineen ja lapsineen sekä kalastaja Selim Englund. On siinä näille parille pienelle tönölle asukkaita, jonkun vääräleuan mukaan jalkoja vilisee enemmän kuin rottia.

Nyt on Vanhankaupungin lahti äärimmilleen saastunut, on kuulemma pohjakasvullisuus täysin kuollut ja  pikkukalat kokonaan hävinneet, loput ovat syömäkelvottomia. Kalassa on käytävä etäämpänä. Vaikeaa siinä on rysiä viritellä, vaikka rysäpyynti ennen on ollut hyväkin elinkeino. Toimeentulo on heikkoa kalastuksesta, pirtun kuljetuksesta ja myynnistä huolimatta. Itse olen yrittänyt viljellä yrttejä rantavesien lähellä ja myynyt niitä torilla ja korjaillut joskus rouvien vaatteita, ja verkkoja, mutta ei se paljoa auta. Onneksi kevään tullen on Erikillä jään nostoa ravintoloiden tarpeisiin, ja lisäksi hänellä on mahdollisuus saada kaupungilta metsä- ja kalastuskiellon valvojan tehtäviä. -Hah, mokomakin valvoja! Onneksi omat kaksi lasta ovat terveitä. Ei tässä rahaa olisi lääkäreihin. Itselläkin vielä sujuu, vaikka laihan ja kuihtuneen näköinen olenkin.

Ellen tassutteli villasukissaan keittiönurkan luo ja sytytteli hellan jätepuulla. -Tämmöinen se on köyhän aamiainen, lapsille puuroa ja aikuisille perunaa ja silakoita päälle. -­Kukahan nuo lapset veisi kouluun pienen matkan mantereelle, kun yhtään venettä ei näy rannassa. Ehkä tulee lapsille lomapäivä, jo toinen tällä viikolla. –Ai että onko tulevaisuuden haaveita? Höh, mitäpä noita!  Kun pääsisi mantereen puolelle vähän parempaan asuntoon ja vaikkapa Arabialle töihin. Pirtubisneksen hoitaminen on vain sieltä käsin vaikeampaa. Olisi mukava kun olisi oma ammatti, osaisi kunnolla jotakin – vaikkapa hoitaa sairaita lasaretissa tai tehdä siistiä sihteerin työtä toimistossa.
______________________________________________________________

KIRJE ESI-ISÄLLE


16.2.2017
Bitte Askelund o.s. Strömsholm 

Esi-isäni:
Jakob Leander Strömsholm (1864-1923), työskenteli muotoilijana Arabian tehtailla


Kirje esi-isälle                                      1(3) + liitettä
Terveisiä  Arabianrannalta. Nyt on minun vuoroni elää ja toimia näissä maisemissa. Ympäristö on muuttunut täysin, mutta paikannimi on tallella ja myös Arabiantehtaan museo ja ainakin talon ulkokuori.  Sen sijaan valmistus on juuri muuttanut muualle.
Olen viime aikoina ajatellut sinua paljon. Ennen tulit mieleeni vain kun kävin vanhempieni ja isovanhempieni haudalla, sillä sinullakin on lepopaikkasi siinä. Kolme sukupolvea, jotka kaikki kantoivat tyttönimeäni.

Pari valokuvaa sinusta olen perinyt. Yhden sinusta nuorena miehenä, yhden keski-ikäisenä sekä yhden perheportretin, jossa komeana patriarkkana seisot vaimosi ja seitsemän lapsesi vieressä. Kuvauksen jälkeen syntyi vielä kaksi vauvaa. Ihmeellistä että kaikki yhdeksän vuosina 1888-1909 syntyneet lapsesi selvisivät hengissä aikuisiksi.

Ateljeessa otetussa valokuvassa teillä kaikilla on yllänne pyhävaatteet hattuineen. Sinä seisot jalat chaplininomaisesti, knalli päässä, ulkotakki käsivarrella ja sateen-varjoon nojaten. Naisväellä on kaikilla leveälieriset ja koristellut hatut ja pikkupojilla merimiespuvut, nyörikengät ja pompulamyssyt. Näytätte hyvinvoivilta ja -puetuilta. Kuva ei valitettavasti ole päivätty, mutta arvioisin että se on otettu vuonna 1904.
Vaikka kirjoitankin sinulle, ajattelen ihaillen vaimoasi Almaa. Kuinka hän jaksoi synnyttää ja kasvattaa niin monta lasta? Aikamoinen urakka! Ilman kaikkia niitä apuvälineitä joita nykypäivän äideillä on tukenaan.

Almasta olen kuullut kerrottavan jännän sattuman. Tuleva pojanpoikasi – josta tuli isäni - seurusteli tulevan äitini kanssa jo kouluaikana. Molempien ”famut” olivat Alma-nimisiä, ja he kuolivat samana päivänä vuonna 1946. Teinityttöäitini sanoi poikaystävä-isälleni että hänen famunsa kuoli tänään – ”Niin minunkin”, hän vastasi.

Tämän kiinnostukseni sinua kohtaan on herättänyt taideprojekti nimeltä Näillä nurkilla. Sitä vetää ryhmä Aalto-yliopiston taidekasvatuksen opiskelijoita yhteisöllisessä senioritalo Loppukirissä, jossa asun. Meitä pyydettiin keksimään itsellemme projekti liittyen Arabianrantaan jostakin meitä kiinnostavasta henkilöstä tai aiheesta. Tulit heti mieleeni!

Halusin yrittää saada selville enemmän toiminnastasi Arabian muotoilijana ja kuvanveistäjänä. Minulle on kerrottu että olit rakennusvaiheessa mukana koristelemassa Ateneumin julkisivua. Onkohan se totta, ja mitäköhän sinä siellä teit? Yrityksistäni huolimatta en ole toistaiseksi juurikaan tietävämpi työurastasi. Sen sijaan löysin joitakin uusia tietoja yksityiselämäsi kulusta. Tiedustelin mm. Arkki-tehtuurimuseon tietopalvelusta millaista oli yhteistyö Arabian muotoilijoiden kanssa Ateneumin rakennusvaiheessa. Sain vastauksenkin, mutta en lisätietoja.
En oikeastaan uskonutkaan että sinun kaltaiset, varsinaisen fyysisen työn tekijät ovat nimeltä mainittuja arkistoissa. Siellä komeilevat sellaiset kuin talon arkkitehti Theodor Höijer, Ville Vallgren joka teki reliefit tunnetuista taiteilijoista sekä Carl Sjöstrand jonka aikaansaannoksia ovat klassiset patsaat jotka ylistävät taiteen eri aloja. Mahdoitkohan edes koskaan tavata näitä miehiä?

Elämäsi vuosiluvut ainakin tukevat sukulaisteni kertomuksia siitä että olisit ollut mukana kun Ateneumia koristeltiin. Synnyit Pohjanmaalla vuonna 1864, mutta muutit nuorena Helsinkiin 1880-luvun alussa. Ateneum valmistui 1887, joten ainakin olit maisemissa oikeaan aikaan. 


Entisenä porvoolaisena ilahduin minulle uudesta tiedosta että vaimosi Alma Teresia Ekholm oli syntynyt  Pernajan Sarvsalössä. Missä ja miten mahdoit tavata hänet? Olisi kiinnostavaa tietää. Surukseni luin samaisesta lähteestä että kun Alma syntyi vuonna 1865 isä mainitaan Tuntemattomana. Tällainen yksinhuoltajaäiti oli sekä famuni isällä että fafani äidillä. Heidän elämänsä tuona aikana ei varmasti ollut helppoa.
Sinä ainakin pysyit Almasi rinnalla kuolemaasi saakka, jolloin kaikki yhdeksän lastanne olivat jo aikuisia. Ehdit kokea raskaan menetyksen, kun vanhin tyttäristänne, kaunis Sigrid Maria kuoli 23-vuotiaana.

Kuolit itse melko varhain, 59-vuotiaana. Kerrotaan että menehdyit vatsasyöpään. Alma eli vielä leskenä pari vuosikymmentä. Sinut haudattiin Hietaniemeen kesällä 1923. Sellaisen valokuvan olen saanut, jossa hautasi on aivan uusi ja kivessä on vain sinun nimesi sekä syntymä- ja kuolinpäiväsi. Vuosikymmenien saatossa sait seuraksesi vaimosi, kaksi poikaasi vaimoineen sekä jälkeläisiä vielä seuraavastakin sukupolvesta.
Pojanpoikasi josta tuli isäni kuoli 90 vuotta sinun jälkeesi talvella 2013. Lumi-kinokset olivat silloin korkeat. Lapiolla piti kaivaa syvälle ennen kuin uurna saatiin laskettua. Hautakiven alalaitaan ei enää mahtunut uusia kaiverruksia, joten sisarus-parveni päätti laitattaa isän nimen sinun nimesi yläpuolelle.

Lähes sadan vuoden aikana hautausmaan puut ovat kasvaneet melkoisesti. Suuren koivun juuret nostivat sukuhautamme kiviä vähitellen vinksalleen. Pari vuotta sitten veljeni tekivät suuren urakan oikoen hautakiven taas kohtisuoraksi.
Juurista – sekä puiden että sukujen – vielä takaisin taiteeseen. Haluan kertoa hieman lisää tästä projektistani. On ollut mielenkiintoista saada sen puitteissa mm. kokeilla savesta muovaamista, eli vähän sinun työtäsi. Silloin minä tein veneen airoineen. En oikein tiedä miksi. Se vain tuli.

Projektin seuraava kokeilu oli ns. performatiivinen valokuvaus. Ohjaajamme kertoivat ensin mitä se performatiivisyys oikeastaan on, jonka jälkeen meidän piti yhdistää se omaan ”teokseemme”. Taas idea syntyi nopeasti!
Muistin valokuvan sinusta nuorena viiksisenä miehenä. Ajattelin muuntautua mahdollisimman sinun näköiseksi. Keksin ottaa juuri kuorokonsertissa käyttämäni irtoripset viiksiksi. Sinulla ei ole solmiota vaan eräänlainen rusetti – aivan samanlainen kuin oli esiintymismekossani Maija Poppasena. Valkea paita ja tumma pikkutakki löytyi myös roolivaatteistani. Rillit pois ja sama asento kuin sinulla puoliprofiilissa. Naps!

Hämmästyksekseni muistutin valokuvassa veljiäni. Sain kommentteja projekti-kavereilta että muistutan jopa sinua. Ehkä olen sinulta myös perinyt hiukkasen taiteellisuutta.

16.2.2017





Ei kommentteja: